En tiedä olenko niitä harvoja, jotka fiilistelee omaa lapsuudenkotia. Näen siitä silloin tällöin unia. Olenpa unissani joskus ostanutkin sen ja yhdistänyt kahden eri kerroksen asunnot. Töölö, tarkemmin ottaen Taka-Töölö eli 00250 Helsinki on minulle merkityksellinen paikka.
Kuumat helteiset kesät, asfaltin tuoksu ja isot vehreät puut ovat parasta Töölötä. Kesäisin mieleni tekee Töölöseen. Linnanmäki, uima-stadion, Hesperian puisto, Töölönlahti, Sibeliuspuisto, Axan puisto, pallokenttä, Mäntymäen kenttä, Töölön kirjasto, Urheilukatu, Eltsu, Stadinhalli. Kantakaupungin ihaninta aluetta. 1920-luvulla rakennetuissa kerrostalokortteleissa on jotain uniikkia.
Gripenbergin kortteli
 |
| Gripenbergin kortteli on täynnä tunnelmaa. |
Ihana piha
Tässä pihassa on taikaa. On jännää, kun omat lapset leikkivät kuvissa samalla pihalla, kuin itse 40 vuotta sitten. Meidän lapsuudessa oli vaaranpaikkoja, kun paloportaita pitkin pääsi katolle. Pistin merkille, että osa portaista oli turvattu, mutta osaan pääsi edelleen helposti.
 |
| Minä juoksen hiekkalaatikon vieressä 80-luvulla. |
 |
| Keittiön ikkuna ylin kerros ja heti kulmasta oikealla. |
 |
| Keinut ovat eri paikassa nykyisin. |
 |
| Töölön tunnelmaa haistelemassa. |
Stadionin torni
Olympiastadion on piirtynyt mieleen ja etenkin Stadionin torni. Sen näki päivittäin talon kulmalta. Unissa Stadionin torni on usein kaatunut pallokentälle pötköttämään. Mitähän sekin tarkoittaa? Esikoinen on nyt kahtena vuonna ollut HJK:n jalkapallokoulussa ja tänä kesänä kävimme leikkimässä lapsuudenkodin ihanalla pihalla useana päivänä. Kävimme myös syömässä Hong Kong ravintolassa ja kysyin omistajalta kauan ovat olleet siinä. 36 vuotta eli samat omistajat, kuin jo meidän asuessa korttelissa. Muistan, että leikin joskus kiinalaistytön kanssa ja saimme friteerattuja banaaneita maistella. Kuulemma tyttö oli heidän sukulaistyttö.
 |
| Lapsuuden mielenmaisemaa. |
 |
| Hong Kong on aivan, kuin silloin ennen. |
 |
| Rakkaat osoitteet. |
Lapsuudenkodin oven takana
Olen aina miettinyt, että haluaisin joskus vielä käydä lapsuuden kodissa, ainakin rapussa. Haluaisin fiilistellä tunnelmaa ja muistella. Kun olimme pihalla leikkimässä tuli pihan ovesta nuori nainen. Menin hänen luoksensa ja kerroin asuneeni talossa lapsuudessa ja kysyin voisiko hän päästää minut rappuun ja näyttäisin miehelleni lapsuudenkodin oven. Kysyin myös missä kerroksessa hän asuu, ehdin sanoa, että et kai vaan kutosessa asu? Hän vastasi myöntävästi ja sydämeni alkoi hakkaamaan. Hän asui seinänaapurissamme. Kysyin asuuko ”meidän” kodissa perhe ja ilmeisesti asuu nuori perhe. Rapussa oli aivan sama tunnelma ja tuoksu, kuin 80-luvulla. Hissi oli tismalleen samassa kunnossa. Lapsuudessa en kärsinyt korkean paikan kammosta, mutta nykyisin kärsin. Ylimmällä taloyhtiön parvekkeella olemme joskus leikkineet ja nyt en edes uskaltanut astua sinne kunnolla. Kävimme katsomassa lapsuuden kodin ovea. Joku päivä vielä pääsen sinne käymään. Näin manifestoin. Kun se hetki tulee eteen veikkaan, että olen liikuttuneessa tilassa. Tämä on kummallista, mikä vaikutus tällä paikalla on minuun.
 |
| Mannerheimintie 29 C. |
 |
| Rakas rappu, vastapuolella oli aikoinaan Esso. |
 |
| Esikoinen avaa tutun hissin oven. |
 |
| Sama vanha hassu hissi. |
 |
| Siinä se on, lapsuudenkodin ovi. Kunpa saisin vielä joskus avata sen. |
Mitä muistan lapsuudenkodista?
Mielessä on makuuhuoneen ruusutapetit, pehmeät kokolattiamatot, punainen pieni keittiö, iso eteinen, pelottava vintti, joka menee koko talon läpi. Äiti, isä ja pikkuveli. Onnellinen lapsuus ja pihaleikit korttelin lasten kanssa. Paikka, jossa minä sain eväät elämään. Enempää ei voisi toivoa <3
 |
| Onnellista lapsuutta. |
Suunnittelemme sijoitusasunnon ostoa Töölöstä ja omissa visioissa hankimme niitä kaksi. Molemmille pojille ehkäpä ensiasunnoksi. Ehkä tästä korttelista. Jos niin on tarkoitettu.
Kirjoitin aiemmin vinkkejä lapsiperheille Töölöstä
 |
| Gripenbergin kortteli on keidas keskellä Helsinkiä. |
 |
| Tästä ikkunasta äiti seurasi meidän leikkejä. |
Hei!
Olen kotoisin samasta korttelista, mutta melkein toisesta päästä Mannerheimintien puolelta. Äitini asuu samassa talossa (joskin eri asunnossa) edelleen. Olen sinua kymmenisen vuotta nuorempi, joten yhdessä emme ole kaiketi leikkineet. Kahdeksankymmentä luvun loppupuolella ja yhdeksänkymmentä luvun alussa korttelissa asui todella paljon lapsia. Leikimme yhdessä purkista, kirkonrottaa, keinupersistä ja pomppista. Joskus mentiin Urheilukadun puolella sijaitsevaan Pikkupuistoon pelaamaan keinupersistä.
Istuimme usein lehtiroskiksissa ja luimme sinne kannettuja lehtiä. Joskus kävi tuuri ja sieltä löytyi akkareita. Piti kuitenkin muistaa varoa, ettei roskiksessa nuku puliukkoa.
Kaikki huusivat aina: "Äiti tuu ikkunaan, täällä huutaa —-." Ja sitten kysyttiin lupaa lähteä Pikkupustoon tai pyydettiin äitiä heittämään tavaroita, jotka olivat unohtuneet.
Yhdessä talossa oli vihainen talonmies, joten tällä pihalla emme koskaan leikkineet, vaikka muuten leikkimme ulottuivat ympäri korttelin. Vihainen talonmies tuli aina huutamaan, että te ette ole kyllä tämän talon lapsia, menkää omalle pihallenne siitä!
Moni luulee, ettei kaupungista löydy tällaista yhteisöllisyyttä ja tunnelmaa, mutta ainakin Töölöstä sitä löytyi vielä tuolloin. Vierailen korttelissa usein edelleen äitini luona ja ainakin ulkopuoliselle näyttää, että tunnelma on edelleen tallella: pihalla grillataan, puista roikkuu viirejä, lapset ajavat potkulaudoilla ja pyörillä korttelia ympäri. Toivottavasti näin on! Vaikka omat muistoni ovat vain noin 25 vuoden takaa, voisivat ne hyvin olla 50-luvulta. Hurjaa!
Mina mietin ihan samaa oman lapsuuteni kerrostaloasunnosta! Aina suomessa kaydessa ajan tuon kerrostalon ohi, omille lapsille olen sen tietysti esitellyt ja monesti miettiny kuinka kivaa olisi kayda sisalla katsomassa, mietin onko keittiossa viela samat oranssit kaapit ja milta mahtaa tuntua asunnon mittasuhteet (koko talo nayttaa niin pienelta ja matka lahikauppaan ja leikkipuistoon niin lyhyelta kun taas lapsuudessa ne oli niin suuria ja kaukauisia!)