 |
| Äiti onnistui! |
Suurperheen superäitejä varmaan naurattaa otsikko. Minä en olekkaan superäiti, joka pyörittelee monta lasta kerralla. Yhden kanssa olen selvinnyt kohtalaisesti, mutta miten käy kahden kanssa? Mies meni aamuyöstä töihin ja tehtäväni oli ensimmäistä kertaa saada aamutoimet hoidettua, esikoinen tarhaan, kaksi koiraa ulos ja vauva pidettyä tyytyväisenä. Kaikki oli oikeastaan kiinni oman tahdon omaavan kolmevuotiaan fiiliksistä. Jos hän on vallattomalla tuulella, kiusaa koiria, räplää pikkuveljeä ja juoksee karkuun niin olen pulassa.
Miehen piti käyttää koirat aamuyöstä ennen töihin menoa, mutta se unohtui. Heräsimme 7.30 ja ehdin imettää vauvaa siinä samalla. Hän ei viihdy hereillä ollessaan selällään pötköttelemässä, eikä kovin hyvin sitterissäkään. Hän viihtyy sylissä. Se tuo omat haasteet aamutoimiin. Esikoinen meni leikkimään legoilla ja ehdin pukea itseni ja pestä hampaat. Päästin koirat pikaisesti pihalle. Onneksi on oma piha! Laitoin vauvan tärisevään sitteriin keittiöön ja keitin puuron ja ruokin koirat. Ihme kyllä esikoinen tuli suosiolla vaihtamaan vaippaa, pukemaan ja syömään puuroa sekä katsomaan Palomies Samia. Tämä ei ole ollenkaan vakio, hän osaa vetkutella siirtymisiä erittäin taitavasti. Sen aikaa vauva viihtyi tärisevässä vekottimessa. Tässä vaiheessa oli kulunut noin tunti heräämisestä. Siivojakin tuli kasilta ja esikoinen esitteli hänelle vauvaa innoissaan. Vaihdoin vauvalle vaipan ja vaatteet, imetin sekä laitoin hänet turvakaukaloon. Hän ei viihtynyt siinä ja otin hänet pois. Hetken päästä uusi yritys. Kantoreppu on hyvä apuväline, mutta en jaksanut säätää sen kanssa nyt.
Koirille valjaat päälle ja neuvottelu esikoisen kanssa autoon siirtymisestä. Sitten tuli ensimmäinen itku, vaikka sanoin, että hän saa katsoa Palomies Samia padilta autossa. iPad on muuten ihana assistenttini. Osa vastustaa padeja, mutta niin kauan kun lapset liikkuvat ja temmeltävät ulkona päivittäin ei padin käyttö siinä rinnalla ole minusta huono asia. Ilman padia olisin pulassa 🙂 Olemme kolme viikkoa viettäneet aikaa yhdessä koko perhe ja esikoiselle on järjestetty päivittäin paljon ohjelmaa. Nyt kun olin yksin lasten kanssa hän sanoi ”haluan vauvan takaisin masuun, haluan olla yksin vauva”. Onneksi nämä tunnelmat menivät nopeasti ohi ja sain molemmat pojat autoon ja auton käyntiin.
Talon edessä ulkoilutin nopeasti koiria. Lenkki jäi nyt vähän lyhyeksi, mutta ei voi mitään. Päivällä vien pidemmälle lenkille. Oli kyllä voitonriemuinen olo, kun sain näinkin suosiollisesti asiat hoidettua. Oli pakko vähän jammata ja hoilata ääneen Radio Grooven tahtiin Will Smithin laulaessa ”Welcome to Miami” biisiä. Esikoinen jäi iloisena tarhaan ja minä menin vauvan kanssa toimistollemme. Pohdin äidilleni, että vielä kun saisin ympättyä rutiineihin oman aamupalan, vessassa käynnin ja naamaakin voisi vähän fiksata edes värillisellä päivävoiteella. Mitenköhän tämä onnistuisi?
Hyvä Heidi! Kyllä se siitä lähtee. 🙂 Ihmeesti sitä keksii uudenlaisia ratkaisuja pakon edessä, kun tulee arvaamattomia tilanteita.
Täällä on ihan samoja fiiliksiä, 2,5 vuotiaan pojanviikariesikoisen ja nyt reilu 2 kk vanhan vauvan kanssa. Harjoituksen myötä on vähän helpottanut, mutta edelleen aikaisten aamulähtöjen tullessa toivon kovasti, että tuo vanhempi vilpertti olisi suotuisalla tuulella ja vauva ei itkisi kovin paljoa, jotta selviytyisi ajallaan aamusta. Lisäksi haluan itsekin syödä kunnon aamupalan puuroineen ja kahveineen, koska ilman sitä en pysty toimimaan ja muutenkin haluan kotoa lähtiessäni, että hiukset on pesty ja harjattu ja vaatteet ovat edes jollain tasolla järkevät. Vie tietty vähän aikaa, mutta on oman päiväni kannalta tärkeää. Ja tosiaan hölmöltä tuntuu, kun tietää että moni suurperheellinen selviää useammankin kanssa ja minä hikoilen kahden kanssa. Mutta kukin tavallaan ja kaikkeen tietysti tottuu. Onnea vielä vauvasta ja tsemppiä arkeen!