Monissa lapsiperheissä tuntuu lasten nukkuumaan meno olevan jonkinlaista säätöä. Lasta joudutaan nukuttamaan ja joskus siihen menee useampi tuntikin. Meillä on ilmeisesti vähän outo tilanne, koska menen itse poikkeuksetta lähes aina nukkumaan pojan kanssa. Vuoden aikana on ollut korkeintaan viisi iltaa, että en ole ollut kotona nukkumaanmenoaikaan. Yleensä nukkumaan mennään ysin maissa, joskus se saattaa venyä kymmeneenkin. Luemme yleensä hetken kirjaa, joskus jopa saatamme katsoa padilta kuvia ja videoita. Nyt varmaan joku älähtää, kun eihän sellaisia saisi katsoa myöhään. Nukumme makeasti 9-10h unet putkeen perhepedissä.Siirryimme järjestelyyn pojan ollessa noin vuoden ja 9 kuukautta. Imetin häntä 1 vuoden ja 8 kuukauden ikään. Aamuöisin oli yksi imetys viideltä vuoden iästä alkaen. Siihen saakka oli lapsentahtinen imetys eli hän roikkui käytännössä tissillä. Hän nukkui vuoden ikäisestä omassa huoneessa, mutta kaikkien yöt rauhottui perhepedin myötä, enkä vaihtaisi järjestelyä mistään hinnasta. Oikeastaan tuntuu kauhealta, että edes laitoimme hänet omaan huoneeseen. Olin tosi väsynyt imetyksen loppuessa. Samaan aikaan koko vauva-ajan yrittäjänä piti hoitaa myös työasioita. Kaikki pitkään pätkäunia nukkuneet tietää mitä se tarkoittaa omalle olotilalle. Toipumiseen meni puoli vuotta, jonka jälkeen alkoi olemaan normaalit energiatasot.On ollut ihanaa nukkua taas 10h unia ja ehdin nauttia tästä noin vuoden ennen seuraavan lapsen syntymää. Hiukan jännittää miten järjestämme kaikille parhaan mahdollisen nukkumistavan vauvan synnyttyä. Taaperolle on niin tärkeää nukkua äidin lähellä ja minullekin se on tärkeää. Jos muut eivät häiriinny vauvan heräämisistä jatkamme nykyistä systeemiä.
Symppaan kovasti kaikkia, joilla menee lasten untenmaille laittoon aikaa ja energiaa. Tilanteethan voivat myös muuttua nopeastikin ja jokaisella perheelle on varmasti ne omat haasteet. Harvoilla kaikki sujuu, kuin tanssi 🙂
Näin kahden erirytmisen lapsen kanssa miltei joka ilta vastuuvanhempana tuo nukuttaminen on aina vähän säätämistä. Varsinkin kun oma aika /ajoittaisten töiden suunnittelu alkaa vasta sen jälkeen, kun molemmat on unten mailla eli omat unet jäävät lyhyiksi. Isompi nukkuu pääsääntöisesti vieressä, pienempi omassa sängyssä samassa huoneessa.
Ensimmäisen vuoden ajan tein itsekin usein töitä iltaisin vauvan nukahdettua. Nyt päiväkotilapsen kanssa keskitän työnteon päivään. Iltaisin olen niin poikki, että nukahdan joskus jo ennen poikaa.
Meillä nukkuminen ja nukahtaminen on aina ollut kompastuskivi, suuri sellainen. Ensimmäinen vuosi meni valvoessa, kiitos koliikin, refluksin ja jonkun siitä väliltä. Ensimmäisen kokonaisen yön poika nukkui 11kk iässä, mutta saatoin sanoa vasta viime keväänä pojan ollessa reilu 2v, että hän nukkuu varmemmin kuin heräilee. Yhä vieläkin 3-vuotiaana heräillään aina silloin tällöin öisin. Pitkiä unet ei ole koskaan olleet, 6-7 herätään joka aamu ja on aina herätty, mutta helpotus on ettei siinä välillä enää heräillä.
Perhepetiin ei olla ikinä opittu. Päiväunet saatetaan nukkua yhdessä, mutta öisin se menee vain siihen, että minä herään kun lapsi kääntää kylkeä ja lapsi herää kun minä käännän kylkeä, mies putoaa lattialle ja aamulla kukaan ei ole nukkunut sikeästi 😀 Kipeänä nukkuu meidän välissä välillä, mutta siinäkin on enemmän kyse yrityksestä parantaa toisen oloa, kuin että joku oikeasti pystyisi nukkumaan. Ehkä pitää ostaa kaksimetrinen sänky.
Meillä oli samanlaiset kuviot kun lapset oli vähän pienempiä. Nykyään koululaisten kanssa nukkumaanmeno on lähinnä kellokallena toimimista: "Oletko syönyt jo? Nyt riisumaan? Vieläkö peset siellä hampaita?" Tosin pienemmälle luetaan edelleen iltasatu. Ja joskus hemmottelen itseäni sekä lapsia menemällä kaikki samaan sänkyyn nukkumaan, vanhojen hyvien perhepetiaikojen muistona 🙂
Uraäidin Ruuhkavuodet: http://blogit.kaksplus.fi/blogi/uraaidinruuhkavuodet/