Pressitilaisuus
Ravintola Kappeli kokemuksia pääsin hankkimaan Nelkytplusblogien kautta. On aina kiva tavata bloggaajakollegoita hyvän ruoan parissa ja vaihtaa kuulumisia. Mukana tapahtumassa olivat Beach House Kitchen, Tuula´s Life, Sokerivaltakunta, Sopusointuja ja Kristallinhohtoa. Mahtavana pöytäseurana oli myös Mieskin, joka ei valitettavasti ole mukana tässä kuvassa.
Kutsuja pressitilaisuuksiin tulee paljon, mutta tässä ruuhkavuosiarjessa vain harvoihin ehtii osallistumaan. Valitsen tarkasti mitkä sisällytän aikatauluihini ja kutsu tähän historialliseen ravintolaan oli ehdottomasti sellainen, johon halusin päästä. Tapahtuman järjesti viestintätoimisto Pieni Ideapuoti.
Ravintola Kappelin mielenkiintoinen historia
Kappeli on ollut varsinainen informaation keskipiste 1800-luvulla. Siellä kuultiin päivän uutiset ja niiden taustat. Kaupungin silmäätekevät ja taiteilijat kohtasivat Kappelissa.
Ravintola Kappelin historiaa vuodesta 1867
- Kappeli avattiin 1867
- 1840 sokerileipuri Jerngren rakennutti Helsingin Esplanadille myyntikojun, jossa myytiin leivoksia ja limonaadia.
- Tätä hieman kirkkoa muistuttavaa rakennusta alettiin kutsua Kappeliksi.
- Puinen myyntikoju kuitenkin ränsistyi nopeast.
- Hampus Dahlströmin suunnittelema uusi Kappeli avattiin samana päivänä kun Marsalkka Mannerheim syntyi, 4.6.1867.
- 1883 ravintoloitsija Josef Wolontis sai ravintolan vuokraoikeudet ja hänen johdollaan Kappelista tuli Helsingin hermokeskus.
- Wolontiksen suuria oivalluksia oli hankkia nykyaikainen oluen jäähdytyskone.
- Sotilassoittokuntien torvisoitto oli Kappelin tavaramerkki.
- Vuonna 1887 Kappelin eteen rakennettiin simpukan kuoren muotoinen Kappelin soittolava, jonka suurin sankari oli kapellimestari Aleksei Apostol.
- Hänen soittokuntansa ilahdutti Helsinkiläisiä 1900-luvun alussa yli 20 vuoden ajan.
- Eino Leino Liehuvassa viitassa ja leveälierisessä hatussaan kuului kantaväkeen – hänen kantapöytänsä on edelleen Kappelin länsisiivessä.
- Oskar Merikanto istui mielellään Kappelissa.
- L. Onerva herätti täällä pahennusta istumalla herraseurassa usein myös ilman kavaljeeria.
- Kuvataide ilmestyi Kappelin seinille ravintoloitsija Wetterhoffin aikana.
- Hän otti tavakseen tarjota talvisaikaan sunnuntaiaamiaisen taiteilijaystävilleen. Kiitokseksi nämä koristivat ravintolan seiniä töillään.
- Albert Edelfelt maalasi pyöreään seinämedaljonkiin oluen keksijä Gambrinuksen kuvan.
- 1919 astui voimaan kieltolaki, eikä Kappelia enää kannattanut pitää auki talvisaikaan.
- Silloinen ravintoloitsija Lundbom keksi uudistaa soittolavan ja keittiön – ja panostaa hyvään ruokaan.
- Kappelin lounaista ja päivällisistä tuli puheenaihe.
- Parsaa on Kappelissa syöty aina keväisin.
- 1950-luvun vaikuttajat söivät Kappelissa perinteisesti kesän ensimmäiset uudet perunat.
- 1970-luvulla kappeli remontoitiin uudelleen ympärivuotiseen käyttöön.
- 1980-luvulla Kappelin sisusta uusittiin ja rytmimusiikin kuumat nimet soittivat Bullworkers-yhtyeen klubilla.
- Ravintola oli niitä harvoja paikkoja Helsingissä, jotka olivat auki aina aamuneljään ja jonka ikäraja oli nostettu 24:ään.
Ravintola Kappeli kokemuksia bliniviikoilta
Pressitilaisuuden teemana oli blinit ja taide. Venäläisen ylimystön mukanaan tuoma blinien nauttimisen perinne ajoittuu samaan aikaan kuin suomalaisen taiteen kulta-aika. Taiteilijavieraiden myötä helsinkiläisravintola Kappeliin syntyi pysyvä taidenäyttely kuin itsestään.
Ravintola Kappelin Bliniviikot 8.1.-28.3.2020
Kappelin talven 2020 bliniviikoilla tarjoillaan rapeiksi paistettuja blinejä valinnaisin lisukkein; sienisalaatilla, siianmädillä tai hienostuneimmin Carelian Caviarin kaviaarilla ja lasillisella samppanjaa. Suosituin annos on blinipaletti, johon kuuluu useita lisukkeita. Itse nautin vegeversion ja se oli todella maukas.
Ravintola Kappeli on todella tunnelmallinen ravintola. Luksusta tihkuva miljöö tarjoaa loistavat puitteet monenlaisiin kohtaamisiin romanttisesta illallisesta ison ystäväjoukon juhliin. Sijainti Kauppatorin kupeessa tarjoaa kauniita Helsinkiläisiä maisemia ympäri vuoden.
Lue myös Kokous saaristossa