Stressi sairastuttaa
Duodecim Terveyskirjaston mukaan stressillä tarkoitetaan tilannetta, jossa ihmiseen kohdistuu niin paljon haasteita ja vaatimuksia, että sopeutumiseen käytettävissä olevat voimavarat ovat tiukoilla tai ylittyvät. Monet tutkijat uskovat, että miltei mikä tahansa myönteinen tai kielteinen muutos voi vaikuttaa yksilöön stressaavasti. Mikään ärsyke ei sinänsä stressaa, vaan reaktio riippuu paljon yksilön vastustus- ja sietokyvystä, erityisesti näkökulmista ja asenteista. Jatkuva stressi vaarantaa terveytemme ja siihen kannattaa puuttua ajoissa.
Sahramista on tutkitusti apua stressioireisiin
Suuri osa meistä kärsii ajoittain unettomuudesta, stressistä tai mielialavaihteluista. Olin viikonloppuna Oslossa, jossa lanseerattiin Viva-tuote, josta olen aivan innoissani. Olen saanut testata sitä itse jo pidemmän tovin, kuten myös muutamat tuttavani. Vaikutukset ovat huikeita. Kerrankin luonnonmukainen tuote, jonka vaikutus on välitön. Stressi on asia, joka pitkäkestoisena voi kaataa sängyn pohjalle ja aiheuttaa vakavia terveyshaittoja.
Vivan tärkeimmät hyödyt
UNI – Viva lievittää henkistä uupumusta ja väsymystä sekä parantaa unen laatua.
RENTOUTUMINEN – Viva auttaa lievittämään tavallista stressiä.
HYVÄNTUULISUUS – Viva auttaa lisäämään myönteistä mielialaa.
Mitä Viva sisältää?
Viva on luonnollinen ravintolisä, joka voi parantaa mielialaa ja yleistä hyvinvointia monella tavalla. Viva auttaa lievittämään tavallista stressiä ja lisää myönteistä mielialaa tukemalla hermoston ja aivojen terveellistä toimintaa sekä normaalia psyykkistä ja henkistä toimintaa.
Se auttaa myös vähentämään väsymystä ja uupumusta. Useat viimeaikaiset kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet Vivan tehokkuuden, joka vaihtelee pienistä parannuksista elämää mullistaviin muutoksiin.
Viva on yhdistelmä viittä B-vitamiinia, jodia ja C-vitamiinia sekä affron®-uutetta, joka on vakioitu ja patentoitu uute puhtaista ja ensiluokkaisista espanjalaisen maustesahramin (Crocus sativus L) luoteista.
Viva kokemuksia
Itse olen huomannut Vivan rauhoittavan vaikutuksen lähinnä lasten kanssa. Kun kaksi villiä poikaa riehuu, niin hermoja kiristää aika usein. Vivan avulla pinna on hieman pidempi. Eräs vartijaystäväni kutsui Vivaa “luonnonmukaiseksi Diapamiksi”. Fysioterapeuttiystäväni sanoi melkein nukahtaneensa lounaalle otettuaan Vivaa. Minulla se ei vaikuta väsyttävästi. Jokainen reagoi yksilöllisesti, joten kokeilemalla asia selviää.
“Yleensä heräilen hotellissa öisin, pahimmillaan tunnin välein, nyt nukuin hyvät yöunet. Vaikka viikonloppuna ei paljon nukuttu niin oli ihan virkeä olo.”
Sirpa 56 v.
Miten nopeasti huomaa vaikutuksia?
Vaikutukset ovat yksilöllisiä ja jo ensimmäisellä käyttökerralla voit huomata vaikutuksia. Vivaa voi käyttää eri syistä, ja ihmiset reagoivat siihen eri tavoin. Jotkut huomaavat merkittäviä muutoksia muutamassa päivässä, toisilla siihen menee 3–4 viikkoa. Siksi tuote onkin niin mahtava, että kokeilemalla yhden paketin näet nopeasti miten se vaikuttaa juuri sinulla.
Useat viimeaikaiset kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet Vivan tehokkuuden, joka vaihtelee pienistä parannuksista elämää mullistaviin muutoksiin.
Tuotteen turvallisuus
Sahramiuutteen myrkyllisyys on testattu in vivo- ja in vitro -kokeilla (Abdullaev et al., 2002). Tutkijat tulivat siihen tulokseen, että sahramiuutteen turvallinen päiväkohtainen annosmäärä on enintään 1,0 grammaa (= 70 Viva-tablettia). 5 grammaa sahramiuutetta (= 350 Viva-tablettia) pidetään myrkyllisenä. Viva-tablettien B- ja C-vitamiinit sekä jodi tukevat monipuolisesti henkistä toimintaa ja sopivat siksi täydellisesti yhteen affron®-uutteen kanssa.
Kokeile Vivaa verkkokauppalinkkini kautta helposti
Voit tilata tästä yhden paketin eli 60 tablettia hintaan 29€ + postikulut 10€. Puolen vuoden jatkotilauksen avulla saat tuotteen edullisemmin.
Viva – Start kit (3 pakettia)
57,00 € Pakettisi hinta (säästät 34 %) + postikulut 10€
87,00 € Retail-myyntihinta
6 kuukauden Jatkotilaus :
Viva 60 tabl./month
kuukausimaksu : 19,00 € + postikulut 5€
Tilauskauden kokonaiskustannukset* : 171,00 € + postikulut
* * Tilaus sisältää 6 jatkotilausmaksua aloitustilauksen lisäksi. Huomaathan, että kuukausitilausmaksu veloitetaan kuukausittain, mutta tuotteet toimitetaan kahden kuukauden erissä kahden kuukauden välein.
Katso Vivan esittelyvideo
Tutkimuksia Sahramista
A Safer Alternative for Managing Depression
Saffron for Emotional Health
Saffron (Crocus sativus L.) and major depressive disorder: a meta-analysis of randomized clinical trials
Saffron vs. Prozac for Depression
Saffron Powerfully Modulates Anxiety and Depression
2 Natural Antidepressants Found to Be as Effective as Prozac
Lue myös 7 vinkkiä parempaan uneen ja elämään
Lue myös Zinzino BalanceOil kokemuksia
Lue myös Ravintokuidut ja suoliston terveys
[…] myös Kamala stressi – Viva lievittää henkistä […]