Osaa odottaa, mitä odottaa

Meidän loppuvuosi on alkanut mitä ihanimmissa merkeissä, vauvatin odotuksen merkeissä. Vauvatti on poikamme keksimä nimi ja sehän on ihan täydellinen masunimi. En voisi olla onnellisempi siitä mahdollisuudesta, että poikamme saa sisaruksen, saan itse kokea vielä raskauden ja perheemme täydentyy toisella lapsella. Olen päättänyt iloita jokaisesta päivästä kohti vauvan syntymää, vaikka tiedostan kaikki mutkat matkassa. Hedelmöityksestä terveen lapsen syntymiseen on niin monta virstanpylvästä kuljettavana, että sitä ihmettelee miten se on ylipäänsä mahdollista. Kaikillehan se ei valitettavasti ole mahdollista. Jotkut selittämättömästi lapsettomatkaan eivät koskaan saa toivottua lasta. Me olemme siitä onnekkaita, että me olemme saaneet ja nyt on mahdollisuus toiseenkin.

Olen rauhallisin ja luottavaisin mielin. Ensimmäinen alkuraskaus oli helppo, en kärsinyt oikeastaan mistään raskausoireista. Jossain välissä väsytti normaalia enemmän, mutta esimerkiksi pahoinvoinnilta vältyin kokonaan. Se oli mahtavaa. Monessa paikassahan sanotaan, että jos ei ole kunnon raskausoireita voi se olla huono merkki. Itse en osannut siitä huolestua ja hyvinhän kaikki meni. En kaipaa tälläkään kerta pahoinvointia kaveriksi, varsinkin kun on taapero vieressä vaatimassa aktiivisuutta. Odotus on monella tapaa erilainen. Nyt sitä osaa vähän odottaa, mitä odottaa ja nyt odotuksessa on mukana myös esikoinen. Esikoista odottaessa sai mennä omilla ehdoillaan ja maata sohvalla niin paljon, kuin halusi. Nyt sitä mahdollisuutta ei ole. Hauskaa tässä on se, että raskaus menee suunnilleen samaa tahtia vuodenaikojen kanssa, kuin viimeksi. Oli ihanaa olla viimeisillään hellekesänä, minä oikeasti nautin siitä. Kesällä on myös työkuvioiden osalta rauhallisempaa ja tietysti lomat.

Oikein ihanaa joulua sinulle! Äiti yrittää nyt keskittyä odotukseen ja tervetuloa mukaan kulkemaan sitä matkaa kanssani blogin kautta 🙂