
Yksi yrittäjäurani mieleenpainuvimmista hetkistä koettiin lokakuussa 2017 Tukholman Globenissa. Seisoin lavalla lähes 3000 ihmisen edessä, puhuin englanniksi – ja sain vastaanottaa kansainvälisen tunnustuksen 34 maan tekijöiden joukosta.
Lavalle, vaikka jännitti
Olin vuosia ollut varma yhdestä asiasta: en ikinä puhuisi julkisesti englanniksi. Niinpä se hetki, kun kävelin kohti isoa lavaa, oli puhdasta epämukavuusalueelle astumista. Jännitti – mutta juuri siksi siitä tuli niin palkitseva. Isolla areenalla, vieraalla kielellä ja tuhansien katseiden alla huomasin pystyväni enempään kuin olin uskonut.
Vuoden tekijän tunnustus 34 maan joukosta
Illan gaalassa minut valittiin edustamani alan yrityksen ”Recruiter of the Year” -tunnustuksen saajaksi – koko yhtiön tasolla, 34 maan tekijöiden joukosta. Jo pelkkä ehdokkuus kovien nimien rinnalla oli suuri kunnia, enkä ollut lainkaan varma voitosta. Kun nimeni kuulutettiin, suomalaiset huusivat salissa nimeäni. Olen yhä kiitollinen tuosta huomionosoituksesta. Juhlaan minut puki yhteistyökumppanini Mecco.




Mitä kokemuksesta jäi käteen
En enää toimi tuolla alalla, mutta kokemus antoi minulle jotain pysyvää: varmuuden esiintyä, kouluttaa ja innostaa myös isolla lavalla ja vieraalla kielellä. Juuri tätä taitoa hyödynnän nyt työssäni esiintymisen, PR:n ja henkilöbrändäyksen parissa (Qasva). Lisää yrittäjätaustastani voit lukea Tietoja minusta -sivulta.
Tärkein oppi: suurin kasvu tapahtuu usein juuri siellä, missä eniten jännittää.
