Luonto antaa parastaan. |
Lapin ruskalomalla yksi ihanimmista asioista on tuoreet marjat. On hienoa opettaa oma lapsi arvostamaan luonnon antimia. Marjathan ovat tunnetusti erittäin terveellisiä ja on hyvä opettaa lapsi pienestä pitäen niiden makuun tuoreina suoraan pensaista. Kaiken lisäksi marjastus on mitä parhainta hyötyliikuntaa ja kivaa yhdessä tekemistä. Tänäänkin poika viihtyi tuntitolkulla mustikkamättäillä naama ihan mustikassa. Myös puolukka upposi hyvin sellaisenaan kirpeästä mausta huolimatta.
Jo vuoden ikäisenä hän istui pensaiden keskellä mutustelemassa marjoja. Moni tuntemani taapero ei suostu syömään marjoja suoraan pensaista, vaan ainoastaan esim. mustikkapiirakan muodossa. Olen tosi iloinen, että meidän poika on päässyt marjojen makuun pienestä pitäen. Syömisen lisäksi hän myös malttoi kerätä niitä säilöön. Majoitumme Holiday Club Pyhänhovissa ja marjoja pääsee napsimaan heti mökin kulmalla.
Keräsin teille muutamia herkkuohjeita. Reseptit ovat Blogiringin ihanien ruokablogien satoa.
Superruoka Mustikka
Banaani-mustikkamuffinsit
Mustikka-murupiirakka
Mamman marjapiiras, mustikka-valkosuklaa
Isä ja poika mustikoiden kimpussa. Murmurmelin pipo on syksyn suosikkihattu. |
Marjojen syömisen lomassa on kiva leikkiä piilosta ja hippaa. |
Mustikoita poimimassa poikani Miko, äitini eli mumi ja Eliot-serkku. |
Taustalla olevissa Holiday Clubin mökeissä majoitumme. |